Hyvä muistaa

 

Vakuutus

Jokainen seuran harjoituksiin osallistuva juniori tarvitsee vakuutuksen mahdollisten tapaturmien varalta. Helpoiten sen saa hankkimalla Juniori pelaajan Squash-lisenssin. Lisenssi oikeuttaa myös osallistumaan virallisiin kilpailuihin sekä se sisältää tapaturma- vakuutuksen. Tarkemmat ohjeet löytyvät Squash.fi sivustolta. Mikäli pelaajalla on jo hankittuna tapaturmavakuutus, seuran on saatava siitä todistus. Todistuksesta on käytävä ilmi, että vakuutus kattaa liiton tai seuran järjestämissä kilpailuissa sattuneet tapaturmat. Huom! Normaali vapaa-ajanvakuutus ei pääsääntöisesti kelpaa. Varmista asia omalta vakuutusyhtiöltäsi.

 

Squashlasit

Suomen Squashliiton hallitus on vuoden 2013 alussa päättänyt noudattaa Kansainvälisen- ja Euroopan Squashliiton päätöksiä ja säätänyt suojalasit pakollisiksi Suomessa kaikille junioreille. Tämä päätös koskee sekä juniorien että aikuisten kilpailuja. Päätös koskee myös JSK:n järjestämiä harjoituksia ja seurojen valmentajia kehoitetaan valvomaan päätöksen noudattamista kaikissa seuran harjoituksissa. Vakuutusyhtiöt pitävät tätä päätöstä tärkeänä. Squashissa sattuu erittäin harvoin vakavia loukkaantumisia, mutta on hyvä kuitenkin muistaa, että suojalasien käyttämättä jättäminen saattaa vaarantaa vakuutusturvan mahdollisen vamman sattuessa.

JSK:n on noudatettava yo. päätöstä ja kaikkien JSK:n järjestämiin harjoituksiin ja virallisiin kilpailuihin osallistuvien alle 19-vuotiaiden juniorien on käytettävä joko suojalaseja tai suojavisiiriä. JSK osallistuu näistä varusteista aiheutuviin kustannuksiin siten, että ne maksavat juniorille 20 euroa. Mikäli juniorille syystä tai toisesta suojalasit eivät sovellu, vaihtoehtona on visiiri. Suojalaseja/visiirejä voi kysyä junioriharjoitusten yhteydessä.

Huom! Normaalit silmälasit eivät ole riittävä, vakuutusturvan kattava, varustus. Ts. kaikkien junioripelaajien on siis käytettävä joko suojalaseja tai visiiriä.