Osallistu talkoisiin - Kiitos kaikille talkoisiin osallistuneille

17.8.2021

.
.

Seuraavat talkoot teemme Hyrylän JYSK huonekaluliikkeessä kalusteita kasaamalla. Olemme saaneet hyvät ohjeet, joten koettu osaamisen puute ei ole este osallistumiselle.

Kesä, kärpäset ja talkoot,

järjestimme viime vuonna kahdet talkoot joiden avulla keräsimme varoja junioritoimintaamme varten. Se mahdollisti maksujen pitämisen ennallaan vaikka kustannuksemme kasvoivat. Vielä kerran suuret kiitokset kaikille osallistujille!

Talkoisiin osallistuminen koettiin saadun palautteen perusteella hyvin positiivisena ja  rohkenenkin ajatella, että sillä on merkittävä vaikutus yhteishengen rakentumisen kannalta. Itse uskon sanontaan, että maailman merkityksellisin pankki on Palveluspankki. Kun sinne tekee talletuksen se kasvaa korkoa huikealla tavalla.

Seuraavat talkoot teemme Hyrylän JYSK huonekaluliikkeessä kalusteita kasaamalla. Olemme saaneet hyvät ohjeet, joten koettu osaamisen puute ei ole este osallistumiselle. Kokoamme kaksi kasausporukkaa

  • ryhmä Ilkka, talkooaika heinäkuun kaksi viimeistä viikkoa 29 ja 30.
  • ryhmä Jack, talkooaika elokuun kaksi ensimmäistä viikkoa 31 ja 32

Talkooporukka voi itse määrittää minä päivinä (ti-su) myymälän aukioloaikoina (ti-pe klo 10-19, la 10-17 ja su 12-16) talkoonsa tekee. Kummankin porukan tavoitteena on 20 huonekalun kasaus.

Toivottavasti olet tilaisuudessa osallistua. Tämä talletus kannattaa tehdä.

Osallistumisilmoitukset