Mikon terveiset alkavalle vuodelle

9.1.2020


Tuttuun tapaansa Miko Äijänen kirjoittaa kuulumisiaan peleistään ja opinnoistaan USA:ssa.

Moi

Ensimmäinen semester Trinityssä takana ja voin sanoa, että oli varmasti oikea päätös lähteä tänne. Huomasin sen vasta, kun pääsin käymään joululomalla Suomessa. Treenikaverien löytäminen Suomessa tuntuu nykyään olevan todella haastavaa, vaikka ei se Trinityssäkään helppoa ole ollut. Varsinkin tasokkaiden kaverien löytäminen on haastavaa, mutta kyllä täällä aina joku löytyy, kenen kanssa voi tehdä ainakin drillejä ja pelata rajoitettuja pelejä.

Nyt on muutenkin entistä kivempaa olla täällä, kun koulu ei ole alkanut vielä ja kerkeää hyvin treenaamaan niin paljon, kun haluaa ja aikaa jää vielä vähän kavereidenkin kanssa olemiseen, mitä ei opintojen aikana juurikaan ole. Kaveritkin ovat selvästi vähän vakavoituneet treenaamisen suhteen, mikä on kiva, ettei tarvitse olla kentillä aina yksin huitomassa. Ainoa, mikä täällä harmittaa on PSA ja muutenkin kovien otteluiden puute. Tämän huomaa jo nyt, kun pelaa näitä yliopistomatseja, kun rupeaa vähän jännittämään pelit enemmän, eikä oikeen tunnu tietävän, että mitä tiukoissa tilanteissa pitäisi tehdä.

Ensimmäisen semesterin opinnot ja treenit sujuivat minulta varsinkin loppua kohden hyvin, vaikka sopeutuminen ottikin aikansa. Seuraava semester menee jo varmasti helpommin, vaikka opintoja onkin vähän enemmän, kun tietää, mitä tuleman pitää. Pelit ovat myös alkaneet ja olemme voittaneet joukkueena ensimmäiset viisi ottelua, ja itsekin olen tähän mennessä onnistunut voittamaan jokaisen otteluni. Olemme juuri parhaillaan Washingtonissa vieraspelireissulla ja tänään vastassa on Naval Academy, minkä ei pitäisi olla kovin vaikea voitettava. Huomenna jatkamme matkaamme Philadelphiaan, jossa vastaan asettuu Drexel University, joka on rankattu viidenneksi maassa eli siitä saattaa jo tulla tiukempi ottelu.

Ensi viikolla on myös kolme ottelua ja ensi viikon lauantaina on varmaan tärkein ottelu University of Pennsylvaniaa vastaan. Itselleni tulee varmasti tiukka vääntö ja hyvin pitää pelata, jos haluan voittaa. Vastaan asettuu Andrew Douglas, joka on jossain sadan tietämillä PSA:ssa. Lähden matsiin kuitenkin ihan luottavaisin mielin, koska treenit ovat menneet hyvin ja kropassa tuntuu hyvältä. Toinen tärkeä ottelu on sitten 5.2 Harvardia vastaan, mistä tulee joukkueelle varmasti haastava. Lähdemme siihen otteluun varmasti altavastaajina, mutta Trinity on tottunut jotenkin aina kääntämään tälläiset ottelut itselleen. 17 mestaruutta eivät ole tulleet pelkällä tuurilla, joten eiköhän tuosta Harvard-ottelusta saada tiukka vääntö. On kieltämättä pirun mielenkiintoiset pari kuukautta edessä ennen kauden päättäviä yksilö ja joukkuemestaruuskisoja.

Tsemppiä treeneihin ja kisoihin JSK:n toverit!

Terveisin,

Miko