Squashliiga käynnistyi

27.9.2015


Lauantaina alkoi uusi squashliigakausi 2015-16. Miehet pelaavat kolmella ja naiset kahdella sarjatasolla. JSK Squashilla on mukana 4 miesjoukkuetta: JSK I SM-sarjassa, JSK II 1-divisioonassa ja JSK III ja IV 2-divisioonassa. JSK I puolustaa viime vuotisia SM-sarjan hopeamitaleita ja tavoittelee tällä kaudella ei enempää kuin vähempää SM-sarjan kirkkaimpia mitaleita.

SM-sarja

JSK I aloitti liigakautensa Turussa, Manhattan Sport Centerissä. Vastaan asettuivat viime vuoden mestari ESRC I ja aina vaarallinen Helsinki Senators. Päivän ensimmäisen ottelu Senatorsia vastaan päättyi 2-2. Ykköspelaajien kohtaamisessa Jami Äijänen kukisti Kristian Rautiaisen erin 3-0. Kakkosten peli noudatti samaa kupletin juonta, Miko Äijänen ei antanut mahdollisuuksia Senatorsin Aleksi Leskiselle, vaan kukisti helsinkiläisen erin 3-0. Kolmosten ottelu oli tiukka vääntö. Heikki Ruotanen oli jo 0-2 tappiolla, mutta heräsi taistelemaan ja voitti kaksi seuraavaa erää selvästi 11-2, 11-2. Viidennessä erässä Senatorsin Jaakko-Antti Peltola löysi vielä uuden vaihteen ja voitti erän 11-9 ja koko ottelun 3-2. Nelosten ottelussa JSK virolaisvahvistus, Meelis Prett pelasi tiukan kamppailun Senatorsin, jo melkein legandan asemaan noussutta Jussi Vehniäistä vastaan. Prett taisteli ja oli lähellä otteluvoittoa, mutta lopussa Vehniäinen kampesi matsin itselleen 3-2.

Päivän toisessa matsissa JSK I sai vastaansa viime vuoden Suomen mestarin ESRC I:n. Myös tämä kohtaaminen päättyi 2-2. Ykköspelaajien matsi oli tiukka vääntö, jossa Jami Äijänen sai kuitenkin tunnustaa Matias Tuomen 3-2 paremmakseen. Kakkosten ottelu kulki Miko Äijäsen kommennossa, Tatu Knuutila oli vailla mahdollisuuksia ja järvenpääläinen kuittasi itselleen selvän 3-0 voiton. Kolmosten ottelussa Heikki Ruotanen oli palautunut hyvin edellisen matsin rasituksista, ESRC:n Topias Aalto oli vastaantulija ja näin ottelu Heikille 3-0. Meelis Prett teki Turussa täyden päivätyön, myös hänen toinen ottelunsa venyi viisieräiseksi. ESRC:n Tommi Lind näyttää parantaneen peliään tälle kaudelle, ottelu espoolaiselle 3-2.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen JSK I on sarjataulukon kolmannella sijalla. Todellisemman kuvan sarjataulukosta saa sen jälkeen, kun kaikki joukkueet ovat pelanneet kertaalleen toisiaan vastaan.

1-Divisioona

JSK II aloitti kautensa Tampereella, Tampereen Tenniskeskuksessa. Kierroksen isäntänä toimi NääsSq ja näytti muutenkin siltä, että molemmat tamperelaisjoukkueet (NääsSq ja TSK) ovat GoGo:sta lähdön jälkeen pikku hiljaa kotiutumassa uuteen kotihalliinsa Toimelankadulla. Tenniskeskuksesta löytyy 3 takalasillista, hyväkuntoista squashkenttää. Kenttien takana on riittävästi tilaa katselijoille ja muille pelaajille, mikä tekee pelipaikasta viihtyisän. Liigaotteluissa JSK II sai vastaansa LSQ:n Jyväskylästä ja Mikkelin Squash II:n. LSQ:ta vastaan otteluvoitot napsi JSK II:n venäläisvahvistus Aleksander Shilov, Kai Stör ja Eemeli Hautanen. JSK II vs. LSQ päättyi siis 3-1. Ottelu MiSQ II:sta vastaan oli tiukka kamppailu ja se päättyi lopulta tasalukemiin 2-2. Tällä kertaa voitoista vastasivat Shilov ja Stör. Ensimmäisen kierroksen jälkeen JSK II:n on B-lohkon paalupaikalla, tosin viisi joukkuetta on pisteen sisällä. Avauskierros kielii siitä, että lohkon voitosta ja SM-sarjan karsintapaikasta voi tulla huima kamppailu.

2-Divisioona

JSK III ja JSK IV aloittivat sarjakautensa Lahti Squashin vieraana Lahden Tennis- ja Squashkeskuksessa. Molemmat JSK:n 2-divisioonajoukkueet pelasivat kierroksen vajaamiehisenä, eli jalkeille saatiin vain kolmimiehiset porukat. Tämä oli sinänsä yllättävä asia, kun ajattelee, että ennen sarjakauden alkua JSK:n liigapelaajapooliin kuului enemmän pelaajia kuin miesmuistiin. Toivottavasti pelaajat paranevat loukkaantumisistaan ja flunssat saadaan kuriin, jotta liigapelit päästään pelaamaan tulevaisuudessa ilman luovutusvoittoja. JSK III:n pelasi vakuuttavasti, Jack Westrén-Doll, Petri Rasmus ja Timo Montell voittivat molemmat ottelunsa ja näin tuloksiksi kirjattiin JSK III vs. JSK IV 3-0 ja JSK III vs. NääsSq III 3-1. Ottelu NääsSq vs. JSK IV päättyi 3-1. IV-joukkueen viikonlopun ainoan voiton nappasi uutta tulemista squashkentille tekevä Toni Ruuskanen. Ensimmäisen kierroksen jälkeen JSK III keikkuu sarjakolmosena vain pisteen sarjakärki MyyrSq:n perässä.

Seuraava liigakierros pelataan lauantaina 07.11. JSK I lähtee Helsinki Senatorsin vieraaksi Merihakaan, JSK II:n pelaa MiSq:n isännöimänä Mikkelissä ja JSK III ja IV pelaavat NääsSq:n vieraana Tampereella.